Korona pakotti Stopin kehittämään etämuotoisia toimintojaan

Koronapandemian mukanaan tuomat rajoitukset tarjosivat todellista shokkihoitoa Stop Huumeille ry:n toiminnalle. Kyseessä on päihdekuntoutujen vertaistukeen keskittynyt yhdistys, joka tukee kävijöitään vertaistuen ja päihteettömien vaihtoehtojen avulla heidän pyrkimyksissään kohti päihteetöntä elämäntapaa. Toiminnan päämaja, päihteetön olohuone yhdistyksen toimistolla Itä-Pasilassa, on sulkenut ovensa jo toistamiseen rajoitusten sanelemana.

Stoppi elää ja voi hyvin, mutta virtuaalisena

Vaikka vastuullisen linjan noudattaminen on ollut yhdistykselle alusta saakka itsestäänselvyys, pakotti tilanne muokkaamaan toiminnot täysin etämuotoisiksi hyvin nopealla aikataululla – välittömästi rajoitusten astuttua voimaan. Alkujärkytyksestä huolimatta kävijät löysivät tiensä kuitenkin tehokkaasti etäyhteyksin järjestettyihin vertaistuellisiin toimintoihin. Arkiaamuisin puoli yhdeksältä kokoontuvat virtuaaliset aamukahvit on ollut menestyskonsepti: aamukahveille kokoontuu joka aamu niin asiakkaita kuin työntekijöitäkin jutustelemaan vähän samaan tapaan, kuin jutusteltaisiin Stopin sohvilla normaaliaikana.

Stopin kävijöille perustettiin suljettu Facebook-ryhmä, Virtuaali-Stoppi. Viikoittain kokoontuvat toipumiseen ja vertaistukeen keskittyvät ryhmät, Radalta Himaan -ryhmä sekä Naisten ryhmä ovat niin ikään siirtyneet menestyksekkäästi etäalustalle. Näiden ohella Virtuaali-Stopissa ollaan muun muassa katsottu yhdessä dokkareita, kisailtu tietovisoissa sekä esitelty niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin koteja muille. Niin ikään Radalta Himaan -toiminta on taipunut virtuaaliseen muotoon: luentoja ja infoja pidetään sujuvasti etäyhteyksin erilaisissa yhteistyöpaikoissa, kuten päihdekuntoutuksissa.

Fattaluudan uudet innovaatiot mahdollistivat toiminnan jatkumisen

Fattaluuta-toiminta joutui koronan myötä täysin uuden tilanteen eteen. Fattaluuta on koulutettu vertaispalveluohjaaja, joka opastaa ja neuvoo ihmisiä virastoasioinnin viidakossa. Fattaluudat käyvät päivystämässä muun muassa Kelan auloissa, vieroitushoito-osastoilla sekä tietenkin Stop Huumeille ry:ssä päivittäin. Koronan myötä suurin osa päivystyksistä lakkautettiin, osan järjestyessä etäyhteyksin. Myös normaalioloissa Stopissa järjestettävä Fattaluuta-koulutus siirrettiin onnistuneesti etämuotoiseksi.

Fattaluudassa ideoitiin myös kaksi täysin uutta innovaatiota. Fikkaluuta on toiminto, jonka avulla asiakas saa Fattaluudan älylaitteen avulla mukaansa esimerkiksi sosiaalityöntekijän tapaamiseen. Näin videopuhelun päässä olevan Fattaluudan tuki on jatkuvasti saatavilla. Niin ikään Fattaluudan päivystyksiä järjestetään uuden Etäluuta-konseptin avulla, jossa Fattaluuta päivystää esimerkiksi asumisyksikössä videoyhteyden kautta.

Lanseerattiinpa Fattaluudassa myös aivan uusi konsepti, Täsmätaito-koulutus. Kerran kuussa järjestettävissä kaikille avoimissa koulutuspäivissä tullaan käsittelemään erilaisia elämän varrella tarvittavia taitoja ja tapahtumat järjestetään toistaiseksi täysin etäyhteyksin. Ensimmäinen koulutuskerta käsitteli häpeästä vapautumista, ja tapahtumassa olikin jopa yli 30 osallistujaa.

Onnistuneet etätapahtumat vaativat viestinnällistä ryhdikkyyttä

Toiminnan järjestäminen on siis täysin mahdollista myös etänä. Sen onnistumiseksi vaaditaan kuitenkin teknologiavälitteisen viestinnän lainalaisuuksien ymmärtämistä. Esimerkiksi ryhmän ohjaamisen tai koulutuksen organisoimisen haasteet ovat hieman erilaisia etäyhteyksin toimittaessa. Onnistuneen etätapahtuman vetämisessä tarvitaan viestinnällistä selkeyttä ja ryhdikkyyttä, samalla kun osallistujien aktiivisen osallistamisen merkitys korostuu. Onkin ilahduttavaa huomata, kuinka näppärästi Stoppi monien muiden toimijoiden ohella on kyennyt vastaamaan näihin haasteisiin ja turvaamaan kävijöilleen turvallista ja vastuullista toimintaa myös korona-aikana!

Kirjoittaja Johanna Huttunen työskentelee Stop Huumeille ry:ssä ohjaajana. Johanna on koulutukseltaan puheviestinnän maisteri.

Scroll to Top