Yhteisellä matkalla yhteisön jäsenenä

Ollaan jo pääsiäisessä, en tiedä minne katosivat nuo alkuvuoden viikot, sillä olen ollut aika lailla innoissani kaikesta tulevasta ja uusista ideoista, joita on mahdollista kuljetella eteenpäin aivan uusilla konsteilla. Ideoita nousee koko ajan jo tehtyjen asioiden kautta, sillä moni asia on ratkaisematta ja ideoinnilla on tarve saada asiat ratkaistua, jotta päästään taas yhden askeleen verran eteenpäin. Kehittäminen ei ole vain sitä, että tehdään uutta, vaan sitä, että tehdään vanhaa paremmin, notkeammin ja käyttäjäystävällisemmin. Kokeillen, vielä matkan määränpäätä etukäteen lukkoon lyömättä. Perusajatukset määränpäästä ja tavoitteista on olemassa, mutta se mitä tapahtuu matkan varrella saa ja sen pitääkin olla vielä tuntematonta maastoa. Ei juoksuhiekkaa, mutta sellaista sopivan outoa ja uutta jonka polkuja ei ole vielä tallattu. Maailmalla tapahtuu paljon asioita, jotka ovat meille kaikille vieraita ja moni tippuu kokonaan kyydistä, sillä tieto ei tavoita kaikkia. Itselläni on iso huoli siitä, millä tavalla tällä hetkellä eri tavoin yhteiskunnan laitamille ajautuu enemmän ja enemmän ihmisiä ja heitä ei kuulla ja nähdä, palveluita ei saada oikea-aikaisesti ja nopeasti muokkaantumaan nykyhetken tarpeisiin ja pahoinvointi kasvaa. Nyt jos koskaan palveluiden kehittämisessä tulisi ottaa iso joukko kokemusasiantuntijuutta mukaan toimimaan ja tuottamaan erilaisia vaihtoehtoisia ratkaisumalleja. Vanhat tavat eivät enää riitä, nyt tarvitaan oikeasti pussillinen uusia.

Viikot ja päivät kulkevat koko ajan nopeammin. Aikaa ei voi pysäyttää ja meillä on vain se tietty yhteinen aika jokaisen kanssa, joka tulee eteemme joskus yllättäen, joskus suunnitelmien mukaan. Parhaimmillaan näitä molempia, kun puhutaan siitä, että kehitetään yhdessä asioita ja työstetään jotain siinä vuorovaikutuksessa syntyviä ajatuksia eteenpäin. Sattumalta tai tarkoituksella monet uudet ajatukset syntyvät silloin, kun on saattanut saada itse jonkin pienen aihion, puhuu siitä toisen kanssa, kokoaa joukon yhteen ja lähtee rohkeasti viemään ajatuksia aina vain eteenpäin. Ei liikaa silotellen, ei valmista heti rakentaen vaan kirjaamalla ylös kaikki aivan älyttömältäkin tuntuvat ajatukset ja sieltä lähteä hahmottelemaan pikkuhiljaa kokeiltavaksi sovellukseksi asti.

Sosiaalityössä ja tästä vielä erityisemmin päihdetyön saralla, jossa olen itse jo pidempään ollut kehittelemässä kaikenlaisia kokeiluja ja innovaatioita, on mielestäni ominaista juuri se, että me olemme lempeitä ymmärtämään matkan merkityksen, vaikka toki se on määränpäähän sidottu. Ihminen on se ratkaiseva tekijä, joukko ihmisiä, jotka miettivät millä tavalla jokin palanen voisi loksahtaa lokeroonsa ja mitä tapahtuu sen jälkeen muille palikoille.

Eri kaupungeilla ja kunnilla kehitellään jatkuvasti malleja, joilla saadaan mukaan kehittämisryhmiin vertaistoimijoita ja kokemusasiantuntijoita. Yksi tapa lähestyä yhteiskehittämistä on Osallistuva budjetointi, jota olen itse päässyt seuraamaan parin vuoden ajan sekä Tampereen että Helsingin kaupunkien osalta. Ongelmaksi on noussut se, että työryhmät ja foorumit eivät tavoita kaupunkilaisia sillä tavalla miten on suunniteltu. Väitänkin tässä, että jos työryhmiin ja ideointifoorumeihin olisi kutsuttu iso joukko ihmisiä hyvin erilaisilla osaamistaustoilla testaamaan esimerkiksi työskentelyalustoja ja muita teknisiä ominaisuuksia, olisi ihmisten helpompaa päästä mukaan. Tällä hetkellä erilaiset vaikuttamisfoorumit kuntien ja kaupunkien palveluissa ovat edelleenkin vain niiden tavoitettavissa, joilla on hyvät tai erinomaiset digitaidot ja ymmärrystä työryhmissä toimimisesta. Moneen paikkaan pitää kirjautua ja hahmottaa nopeassa aikataulussa paljon isoja kokonaisuuksia, sillä moni järjestelmä on kehitetty muiden kuin kaupunkilaisten näkökulmasta.

Yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanavat ovat juuri niin helppoja ja avoimia kuin mitä niistä tehdään ja kuka niitä on rakentamassa ja mistä näkökulmasta.

Jokaisella meillä voi olla oma käsitys siitä, miten asiat voidaan tehdä paremmin, mutta ensimmäinen asia on aina se, että kutsu koolle kaikki ne mahdolliset toimijat, joilla uskot olevan jotain tietämystä asiasta. Ota rohkeasti pöytään ihmisiä, joilla on kriittisiä näkökulmia ja niitä, joilla lähtee ideointi lentämään avaruuteen ja takaisin. Anna ideointivaiheessa asioiden rönsyillä ja olla levällään. Palveluiden suunnittelussa tarvitaan monta näkökulmaa ja mitä erilaisempaa kokemusta saamme heti alussa jo suunnitteluun, sitä paremmin me voimme palvelua rakentaa ja kehittää ja loppujen lopuksi siitä hyötyvät kaikki. Olemme menneet valtavia harppauksia eteenpäin siinä, että päihdepalveluiden suunnittelussa sekä kaupungeilla ja kunnilla että kolmannella sektorilla tehdään hyvää yhteistyötä ja kaikilla on sama päämäärä eli palveluiden parantaminen sekä niin, että palveluun on helppo päästä, mutta niin että se on laadukasta, oikea-aikaista ja yksilöllisesti rakennettua, vuorovaikutuksellista pohdintaa yhdessä asiakkaan kanssa.

Olen hyödyntänyt itse aina työssäni mahdollisuuksien mukaan koko ajan asiakkaiden näkökulmia ja mielipiteitä, kysyn neuvoa ja pyydän pohtimaan. Monta asiaa olisi jäänyt huomioimatta ilman muita ihmisiä ja moni asia olisi jäänyt kokonaan tekemättä. Parhaat ideat saadaan monesti puolivahingossa ja yhdessä tekemällä niistä tulee välillä aika timanttisia.

Kirjoittaja Elina Liikanen toimii asiakastyön asiantuntijana kehittämistehtävissä Sininauhasäätiö-konsernissa. Elinalla on kymmenen vuoden kokemus Asunnottomuustyöstä ja etenkin Asunto Ensin -periaatteen mukaisesta toiminnasta. Elina kehittää, innovoi ja toteuttaa yhdessä asiakkaiden, työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa olemassaolevia toimintoja ja on mielellään mukana kokeilemassa uusia ideoita. Yhteiskuntatieteilijän tarkastelukulmasta maailmaa ja ilmiöitä tulee lähestyä aina oppimisen ja muutosprosessin kautta, jos haluaa onnistua osallisuuden ja yhteisöllisyyden sekä yhteiskunnallisen vaikuttamisen kentällä.

Vieritä ylös