Kokemusasiantuntijapankki -
KAP Vantaa

KAP Vantaa on Vantaan A-kilta ry:n hallinnoima STEA-rahoitteinen hanke (2020-2023). Hankkeen ytimessä on yhteiskehittäminen. Keskeisimmät kumppanit ovat KoKoA — Koulutetut Kokemusasiantuntijat ry sekä Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala, jotka ovat olleet kehittämässä hankeideaa ja ovat mukana hankkeen käytännön toteutuksessa. Muita kumppaneita ovat Rikosseuraamuslaitos, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tukihenkilötyö ry, Hyvät Tuulet ry ja A-Kiltojen Liitto ry. Mainitut tahot muodostavat hankkeen ohjausryhmän.

Hankkeessa koulutetaan kokemusasiantuntijoita Vantaan sote-palveluihin esimerkiksi asiakastyöhön, palvelujen kehittäjiksi sekä kokemustutkijoiksi. Lisäksi hankkeessa luodaan pankki, jonka avulla kokemusasiantuntijoiden osaamisen levittäminen on helppoa ja systemaattista. Vantaan kaupunki on sitoutunut tilaamaan hankkeen koulutettuja kokemusasiantuntijoita erilaisiin palkkioperusteisiin työtehtäviin sote-palveluissa.

Toiminta on tarkoitettu kaikille, joilla on omakohtaista kokemusta erilaisista sote-palveluista (päihde- ja mielenterveyspalvelut, aikuissosiaalityö ja asumispalvelut). Koulutuksen lisäksi tarjolla on vertaismentorointia, yksilöohjausta ja palkkioperusteisia kokemusasiantuntijatehtäviä. Osallistujilta odotetaan kykyä sitoutua toimintaan aina koulutuksesta Vantaan kaupungin tarjoamiin kokemusasiantuntijatehtäviin.

Hanke löytyy myös Innokylästä: https://innokyla.fi/fi/toimintamalli/kap-vantaa-kokemusasiantuntijapankki

Toimintaa rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA sekä Vantaan kaupunki.

Mitä tarkoittaa kokemusasiantuntijuus? Lue lisää hankekumppani KoKoA ry:n nettisivuilta.

tunnus_RGB_kapvantaa__harmaa

Yhteystiedot:

Hankepäällikkö Riikka Hyvärinen
riikka.hyvarinen@vantaan-a-kilta.fi
+358 (0)50 320 1285

Hanketyöntekijä Katja Perttunen
katja.perttunen@vantaan-a-kilta.fi
+358 (0)50 551 9667

Käynti- ja postiosoite:

Vantaan A-kilta ry
Villa Grönberg (Römperi)
Jokiniemenkatu 9, 01370 Vantaa

Laskutusosoite:

Lataa laskutusohje 

Scroll to Top